Vaikuttajayhteistyöllä lisää tunnettuutta

Viimeisimmät artikkelit

Vaikuttajayhteistyöt ovat Lehtipisteelle tärkeä tapa näkyä sosiaalisessa mediassa. Vuosittainen vaikuttajamarkkinointikampanjamme sujui vuonna 2023 jälleen menestyksekkäästi kolmen avainvaikuttajan voimin.

Vaikuttajayhteistyön tavoitteena oli kasvattaa Lehtipisteen tunnettuutta etenkin nuorten aikuisten keskuudessa, sekä saada aikaan keskustelua aiheen ympäriltä kiinnostavilla, tunteita herättävillä sisällöillä. Lisäksi halusimme sitouttaa nykyisiä kohderyhmiämme ja tuoda lisää seuraajia myös Lehtipisteen omille sometileille. Mukana kampanjassa olivat vaikuttajat Natalia Salmela, Elisa Koskinen ja Jari Saarelainen. Lisäksi mukana oli pienemmässä, mutta silti tärkeässä roolissa yhdeksän mikrovaikuttajaa.

Viesti löysikin hienosti perille: vuoteen 2022 verrattuna julkaisut saivat yli 62 % enemmän näyttökertoja ja noin 33 % enemmän tykkäyksiä ja kommentteja – siitä huolimatta, että remmissä oli nyt yksi vaikuttaja vähemmän. Yhteensä postauksille ropisi viime vuonna näyttökertoja huikeat 1,3 miljoonaa! Lisäksi mikrovaikuttajat keräsivät sisällöillään näyttöjä yhteensä liki 40 000. Aktiivinen läsnäolo sosiaalisessa mediassa näkyi myös omilla tileillämme seuraajamäärän kasvuna.

Tänä vuonna jatkamme samalla, hyväksi havaitulla polulla vaikuttajamarkkinointitoimisto Ping Helsinki kumppaninamme. Mukana olevat vaikuttajat ovat monelle jo valmiiksi tuttuja kasvoja, jotka somen ohella ovat näkyneet myös perinteisessä mediassa ja hyvällä fiiliksellään vievät sekä luku- että keräilytuotteiden ilosanomaa perille niin uusille kun vanhoillekin kuluttaja-asiakkaille.

Yhteistyötä jatkavan vaikuttajapioneeri Natalian (@natasalmela) lisäksi mukana ovat sisustuksesta, hyvinvoinnista ja tyylistä nimellä Modernisti kodikas bloggaava Kerttu Pylvänäinen (@modernistikodikas), sekä monelle televisiosta ja radiosta entuudestaan tuttu, ”koko kansan” Esko Eerikäinen (@eerikainenesko). Luvassa on siis jatkossakin erinomaisen mukaansa tempaavaa sisältöä – ota tilit seurantaan niin pysyt menossa mukana!