Kevään uutuuksia

Viimeisimmät artikkelit

Kevään tullessa lehtipisteiden hyllyt täyttyvät värikkäistä puutarhalehdistä, kun taas ruokalehdissä ja kertajulkaisuissa keskitytään kesän juhliin ja grillaukseen. Keräilytuotteissa katseet kääntyvät kohti kesän EM-futiskisoja. 

–  Kevätauringon lämmittäessä mieli halajaa suunnittelemaan kesän kukkaloistoa ja hyötykasveja ja oivana inspiraationlähteenä tähän toimivat lukuisat puutarhalehdet ja kertajulkaisut, jotka ilmestyvät parhaaseen sesonkiin, sanoo Lehtipisteen tuotepäällikkö Marke Tikkanen.

Puutarhalehdet paitsi esittelevät puutarhan ja pihan uusimpia trendejä ja perinteisiä suosikkeja, sisältävät myös vinkkejä ja inspiraatiota sekä asiantuntijoiden neuvoja puutarhan, terassin tai vaikka parvekkeen kukkaloistoon ja hyötykasvien kasvattamiseen. Tämän kevään julkaisuissa tutustutaan myös ekologisiin puutarhanhoitomenetelmiin. Tulevan kevään ja kesän ruokalehdet ja kertajulkaisut houkuttelevat kokeilemaan uusia, herkullisia reseptejä kevään ja kesän juhlapöytien tarjoiluissa, grillibileissä, viikonlopun pitkissä brunssipöydissä ja vaikka arjen nopeissa aterioissa.
– Ylipäänsä puutarha- ja ruokalehdet ovat enemmän kuin vain lukemista – ne ovat kutsu fiilistellä, kokeilla, oppia, ja ennen kaikkea nauttia luonnon ja ruoan tarjoamista ihmeistä, toteaa Marke Tikkanen.

Kevään keräilyuutuuksiin kuuluvat Uefa Euro 2024 -futistuotteet. Maaliskuussa ilmestyneet Uefa Euro Match Attax -keräilykortit käyvät hyvin kaupaksi ja huhtikuussa valikoima täydentyy Uefa Euro -keräilytarrasarjalla sekä I love Football -figuureilla. Pokémon-tuotteiden menekki on vahvaa ja uusia keräilykortteja tulee myyntiin lähes jokaisena kuukautena, suosituimpina tuotteina neljä kertaa vuodessa ilmestyvät  Pokémon Scarlet & Violet -sarjan kortit.

Mikä on keräilykorttien menestyksen takana, Lehtipisteen tuotepäällikkö Tarja Hämäläinen?
– Keräilykortit ovat suosittu harrastus ympäri maailmaa monipuolisten, vaihtuvien aiheiden, yhteisöllisyyden ja erikoiskorttien arvon nousun takia. Aloituspakkauksesta on helppo aloittaa ja monesta keräilysarjasta löytyy myös tarroja, keräilykansioita ja rasioita keräilijöiden iloksi.