preview

Niinistö, Sauli: Kaikki tiet turvaan

Turvallisuuden paras tae on, että sen takana seistään yhtenäisenä kansana. Presidentti Sauli Niinistö kuvailee päiväkirjoihin ja muistiinpanoihin perustuen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan teitä ja tienristeyksiä virkakausillaan vuosina 2012-2024. Niinistö hahmottelee polkuja, joita pitkin Suomea on määrätietoisesti kuljetettu. Suomi hakeutui Ruotsin kylkeen kiivetäkseen samalle turvan tasolle. Samalla Suomi hankkiutui mahdollisimman lähelle Natoa, huolehti yhteensopivuudesta puolustusliiton kanssa ja kiinteytti suhdetta Yhdysvaltoihin. Suhteessa Venäjään haettiin turvaa minimoimalla turvattomuutta. Nämä tavoitteet pyrittiin toteuttamaan mahdollisimman suurella kansallisella yhteisymmärryksellä. Polut kohtasivat, kun Venäjä lähti omille teilleen ja irtautui sääntöihin perustuvasta maailmanjärjestyksestä. Kaikki tiet turvaan on Suomen presidentin ainutlaatuinen kuvaus Suomen turvallisuudesta tapahtumien aitiopaikalta sekä kohtaamisista Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin, Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa.

12,90 €
Tuotteen tiedot

Kieli
Ilmestynyt 13-10-2026
Poistuu 30-12-2029
EAN-koodi 9789510530054
Kustantaja Werner Söderström Osakeyhtiö
place
Klikkaa suurentamiseen

Myyntipisteet

Tuotteen saatavuutta ei voida taata

Syötä osoite nähdäksesi lähimmät myyntipisteet.